Hyvä työergonomia säästää vartaloa

Jotta pitkät päivät tietokoneen ääressä eivät aiheuttaisi kiputiloja, tarvitaan hyvä ergonomia. Sen takia olemme koonneet yhteen erilaisia laitteita, joita voidaan ostaa kodin työpisteen ergonomian parantamiseksi.

Rannetuki

Yksi parhaista asioista, joita voidaan ostaa työpistettä varten on rannetuki, jonka avulla ranteet ja kädet saavat hyvän tuen. Se on edullinen ja kätevä, mutta tulee antamaan tärkeän tuen nivelille.

Kannettavan tuki

Jos omistetaan ainoastaan kannettava tietokone, eikä käytetä ulkoista näyttöä niin suosittelemme lämpimästi hankkimaan kannettavan tuen, tai kannettavan telineen, joka varmistaa sen että näyttö on hieman korkeammalla. Tämä helpottaa niskan asentoa niin, että sen ei tarvitse olla alaspäin taivutettuna. Tällöin tarvitaan tosin ulkoinen näppäimistö ja hiiri täyden vaikutuksen saavuttamiseksi.

Tietokonetuki

Jos kotona on pöytäkone, jota ei haluta pitää pöydällä niin se joutuu yleensä lattialle. Tämä on ensinnäkin hankala tilanne jäähdytystä ajatellen koska pöly joutuu helpommin tietokoneeseen. Sen lisäksi tietokone lattialla ei tue ergonomiaa, koska käyttäjän tulee yltää lattialle asettaakseen johtoja, painaakseen nappeja ja käyttääksen optista lukijaa. Tietokonetuen avulla tietokone voidaan sen sijaan asentaa työpöytään kiinni ja näin säästytään näiltä ongelmilta.

Suodatin

Kensington Näyttöteline, jossa UV-desinfiointilokero, musta

Kensington

Näyttöteline, jossa UV-desinfiointilokero, musta

Tuotenumero 5011255800 Valm. tuotenro. K55100WW
    2 jäljellä
    234,98 €
    Sun-Flex StandMat Boost

    Sun-Flex

    StandMat Boost

    Tuotenumero 5011266053 Valm. tuotenro. 455400
      3 jäljellä
      114,70 €
      Matting Standup

      Matting

      Standup

      Tuotenumero 5010747242 Valm. tuotenro. 381990
        12 jäljellä
        99,99 €
        Neomounts CPU Holder 30kg H:39-54cm W: 13-23cm Black

        Neomounts

        CPU Holder 30kg H:39-54cm W: 13-23cm Black

        Tuotenumero 5011142016 Valm. tuotenro. CPU-D200BLACK
          5 jäljellä
          79,98 €
          Deltaco Kiinnike Dual Desk Gas Spring 17-32" 1,5-8kg, jossa on 75x75/100x100 VESA

          Deltaco

          Kiinnike Dual Desk Gas Spring 17-32" 1,5-8kg, jossa on 75x75/100x100 VESA

          Tuotenumero 5011183993 Valm. tuotenro. ARM-0351
            7 jäljellä
            84 €
            Matting Standup

            Matting

            Standup

            Tuotenumero 5010747250 Valm. tuotenro. 381991
              Tilaustuote
              122,19 €
              Prokord ERGONOMINEN SEISONTAMATTO 360, MUSTA

              Prokord

              ERGONOMINEN SEISONTAMATTO 360, MUSTA

              Tuotenumero 5011071094 Valm. tuotenro. STM02-3
                Yli 100 jäljellä
                Alennettu hinta
                74,90 €49 €
                Kensington Solemate Comfort Footrest

                Kensington

                Solemate Comfort Footrest

                Tuotenumero 5010071437 Valm. tuotenro. 56153
                • Tuotetyyppi Jalkatuki
                • Tuotemateriaali Muovi
                • Värikategoria Harmaa
                48 tuntia
                79,99 €
                Sandberg Wrist Rest Pro XXL

                Sandberg

                Wrist Rest Pro XXL

                Tuotenumero 5011130611 Valm. tuotenro. 520-36
                  9 jäljellä
                  26,66 €
                  SWEDISH POSTURE Ergonominen Carpal-rannetuki

                  SWEDISH POSTURE

                  Ergonominen Carpal-rannetuki

                  Tuotenumero 5011249314 Valm. tuotenro. 0319B0
                    11 jäljellä
                    15,50 €
                    Neomounts CPU-D100BLACK

                    Neomounts

                    CPU-D100BLACK

                    Tuotenumero 5011148451 Valm. tuotenro. CPU-D100BLACK
                      3–4 päivää
                      86,18 €
                      Nedis Ergonominen näyttöteline Säädettävä Musta

                      Nedis

                      Ergonominen näyttöteline Säädettävä Musta

                      Tuotenumero 5011179278 Valm. tuotenro. ERGOAMS100BK
                        9 jäljellä
                        26,25 €
                        Matting Soft Gel ergonominen hiirimatto

                        Matting

                        Soft Gel ergonominen hiirimatto

                        Tuotenumero 5010091947 Valm. tuotenro. 653002
                        • Tuotetyyppi Hiirialusta jossa pehmustettu rannetuki
                        • Värikategoria Musta
                        • Tuotemateriaali Geeli
                        9 jäljellä
                        25 €
                        Kensington Memory Foam -istuintyyny

                        Kensington

                        Memory Foam -istuintyyny

                        Tuotenumero 5011220577 Valm. tuotenro. K55805WW
                          4 jäljellä
                          55,18 €
                          Kondator LiftFix

                          Kondator

                          LiftFix

                          Tuotenumero 5010890677 Valm. tuotenro. 427-CS18
                            2 jäljellä
                            55,18 €
                            Leitz Cosy Ergo -jalkatuki, harmaa

                            Leitz

                            Cosy Ergo -jalkatuki, harmaa

                            Tuotenumero 5011299008 Valm. tuotenro. 53710089
                              Arviolta varastossa: 22.5.2024
                              61,38 €
                              Fellowes Gel Crystal Black -hiirimatto ja -rannetuki

                              Fellowes

                              Gel Crystal Black -hiirimatto ja -rannetuki

                              Tuotenumero 5010442425 Valm. tuotenro. 9112101
                              • Tuotteen leveys 202 mm
                              • Tuotteen syvyys 230 mm
                              15 jäljellä
                              19,84 €
                              Sandberg Desk Pad Pro XXL

                              Sandberg

                              Desk Pad Pro XXL

                              Tuotenumero 5011130613 Valm. tuotenro. 520-35
                              • Tuotteen leveys 712 mm
                              • Tuotteen syvyys 350 mm
                              6 jäljellä
                              48,98 €

                              Näytetään 18 tuotetta 284 :sta